tiistai 26. huhtikuuta 2011

Hottia Hottia...

Maanantaina sitten alkoi kauan odotettu Hot:n (hollolan tokotiimi) voi/evl tokokurssi. Saadaankin oikein vimpan päälle koulutusta siellä, kaikilla kouluttajilla on koirina vähintään tokovaliot, useammat kisanneet SM:ssä asti. Meillä tämän päivän  ohjelmassa seuruu ja nouto.

Seuruu
Harjoiteltiin lähinnä yhden, kahden askeleen etenemistä ja katsottiin samalla perusasentoa. Almalla on suorat perusasennot, tähän olen kyllä panostanutkin. Paikallaan käännöksiä vasemmalle ja oikealle ja taas tsiikattiin perusasentoa. Oikealle käännöksissä Alma hypähtää ja tähän täytyy puuttua. Niin kauan täytyy tahkoa, että se jää pois. Muutama onnistunut saatiinkiin jo samantien. Vasemmalle käännöksissä takapään käyttöä täytyy harjoitella, sitä A ei yksinkertaisesti vielä osaa. Sitten vuorossa pitempää pätkää ja Almalla hyvä paikka ja kontakti, mistä olen erityisen iloinen : ) Juoksuosuudessa A oli intoa täynnä kun ilmapallo ja täytyihän sitä kuuluttaa muillekin... Ja tähän taas täytyy puuttua. Eihän se kotitreeneissä ikinä... Hidas osuus moitteetta. Kouluttaja sanoi, että Alma nostelee etujalkojaan kuin kouluhevonen = ) Hauskan näköistä kuulemma... Alma  on vaan niin täpinöissään välillä : )

Nouto
Tässä harjoiteltiin sitä patukan pitoa, en halua nyt sekoittaa muuta tähän, kun olen tämän tavan valinnut. Eli ideana on, että ensin leikitään vetoleikkiä patukalla ja samalla käsketään eteen istumaan. Koko ajan pitää olla jännite patukassa, muuten karkaa suusta. Tähän saatiin ohjeeksi ottaa pikkuhiljaa käskysana mukaan ja puuttua, jos meinaa ruveta venkuloimaan patukan kanssa. Tämä harjoitus vahvistaa sitä, ettei koira sylkäse kapulaa ennen kun irrotusvaiheessa ja käskystä.

Tänään käytiin Päivin ja Töötin kanssa harkkaamassa "kotiläksyjä". Vasemmalle käännöksissä muutaman toiston jälkeen A rupeaa jo olemaan hommasta jyvällä... takapää liikkuu jo melkein omia aikojaan välillä = ). On se kyllä jännä miten A sivu- käskyn jälkeen aina yrittää hypähtää. Aika monta toistoa otettiin tähän tänään, mutta kyllä se siittä. Patukan pidossa mulla sormet verillä ja jotenkin tämäkään ei onnistunut niin hyvin. Irrotteli omia aikojaan ja yritti mälvätä. Ja siihen kun puuttui, oli vähän ymmällä, että mikä juttu tää nyt on, aina on saanut ennen repiä. No, ehkä tämäkin saadaan toistojen kautta toimimaan.
Lopuksi vielä pikku lenkki metsässä ja juorutuokio ; ), kiitos Päivi ja Tööt treeniseurasta.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Korkeavirettä ja aksaa

Eilen aamutreeneissä Korkeavireellä, mukana menossa mein lisäksi Päivi, Elina, Noora ja Tuija. Alkuun otettiin häiriötreeniä. Päivi kävi härnäilemässä Almaa patukan kanssa. Tosi hyvin piti kontaktin, paitsi sillon kun Päivi heitteli patukkaa. Pysyi kyllä paikallaan, mutta pää kääntyi joka kerta. Lisää harjoituksia tähän : ).

Seuruu
Kontaktia taas haettiin. Vaihtelevaa seuruuta, nopeita käännöksiä, juoksua, hidasta kävelyä. Tosi hyvin mukana, vain muutaman kerran kontakti petti. Paikka ei kyllä pysynyt aina, mutta siihen puututaan sitten toisella kertaa. Täyskäännöksiä oikealle, muutama väljä mutta paranee koko ajan. Perusasennot ei jostain syystä nyt toiminut, melko usein vinoon. Mutta sain palkattua muutaman onnistuneenkin.

Luoksetulon pysäytys
Tätä ei olla pitkään aikaan otettu, mutta se ei näkynyt suorituksessa. Pysähtyi todella hyvin joka kerta. Asiaan varmaan vaikutti uudet Cuz-"pallokkaiset", jotka on A:n mielestä ihan ykkösjuttu! Tätä liikettä harjoitellaan vielä kierrättämisen kautta.  Lopuksi muutama läpijuoksu.
Ihan viimeseksi otin vielä maasta ylös hissiliikettä. Nämä menee myös aika mukavasti, jalat pysyy hyvin paikallaan. Kohta voisi jo alkaa kokeilla pidentämään välimatkaa.

Illalla vielä aksaharkat. Tänne Alma oli unohtanu ottaa korvat mukaan, mrrr... Ei kuunnellut, teki helppoja virheitä. Tosin mun ohjaajantaidoissanikin saattaa olla hieman huomautettavaa... ainakin Sarin mielestä : )  Kun mulle välillä pitää vääntää sitä rautalankaa oikein tosissaan. Mutta toivottavasti menee jotain perillekin. Loppusuora tais olla ainoo mikä meni hyvin tällä kertaa. Meillä jää nyt aksat sitten kesän ajaksi tauolle. Aika ei riitä joka paikkaan, kun alkaa taas työt. Syksyllä jatketaan tästä

Tänään aamulenkillä otin muutaman tunnarin. Piilotin kalikan heinikkoon ja Almis etsimään. Kahdesti meni suoraan, mutta kolmannella käytti jo hyvin nenää. Illalla otettiin askelsiirtymiä vasemmalle ja oikealle. Ja seuruun kontaktia. Tänään A tuntui jotenkin "löysältä". Mä epäilen, että sillä on valeraskaus, kantaa lelua ja vinkuu, kaivaa lattiaa ja on aika rauhaton välillä. Ainakin tää on niitä aikoja ku pitäis synnyttää = ). Voi pientä... No, toivottavasti saa muuta ajateltavaa, kun huomenna lähdetään maalle pääsiäisen viettoon : )

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Päätimpä sitten minäkin pistää oman blogin pystyyn ja ruveta kirjoittelemaan meidän treeneistä ja kaikenlaisista touhuiluista. Alma on kohta 2 -vuotias belgineiti, pieni ja pippurinen, joka  syttyy nollasta sataan 3:ssa sekunnissa. Tottistelu, agility, pk-viesti (jälkikurssillekin olen ilmottautunut : ) on Alman juttuja, mistä tänne yritän jonninmoista tekstiä saada aikaiseksi.
Tänään käytiin vaihtamassa kesärenkaat ja A oli tietysti mukana. Neiti olisi niin kovin mielellään halunnut myös tehdä yhteistyötä, yritti koko ajan tarrata momenttiavaimen johtoon kiinni : ) Höpsö koira.... No, renkaat saatiin vaihdettua ja lähdettiin viereiselle kentälle hiomaan perusasentoa ja seuruun kontaktia. Tässä seuruussa meillä on ollut pientä ongelmaa. Alkuun kontakti oli hyvä, mutta hetken päästä rupesi jo putoilemaan. Muistin muistuttaa Almaa joka kerta kun kontakti repeili ja hetken päästä tekeminen olikin jo ihan eri luokkaa. Oli iloisesti mukana pitkiäkin aikoja. Sain tähän kontaktiongelmaan hyviä vinkkejä pk-tottissemmasta. Tätä täytyy ahkerasti vaan harjoitella. Perusasentoja otin kahdesta kulmasta ja n. 7/10:stä oli todella suoria. Näihin täytyy vielä saada nopeutta lisää, mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Lopuksi vielä patukalla noudon pitoa. Istuu hyvin edessä ja pitää lujasti kiinni. Hyvä treeni, parempi mieli :).